Meistä
Näin idea Jurosta syntyi
Eräänä päivänä juttelin mammani kanssa, joka oli tuolloin noin 80-vuotias, että hänen voisi olla mukava käydä kaupassa myös yksin päivällä, eikä aina äitini kanssa autolla hänen työpäivänsä jälkeen. Sanoin mammalle “osta sellainen senioriskootteri”, johon mamma sitten “en mää, mitä ihmisetkin sanoisi”.
Tiesin, että meidän mamma tarvitsee hieman suostuttelua – sama homma oli aikoinaan kännykän kanssa ja nyt kun kysyy asiasta, niin on kuulemma oikein oiva laite. No, juotiin siinä sitten vähän haalenneet kahvit ja syötiin paketillinen Wilhelmiina-keksejä ja jätettiin asia niin sanotusti hautumaan. Jatkettiin keskustelua muilla päivän polttavilla aiheilla.
Aikaa vierähti hyvän verta ja ruvettiin tosissaan puhumaan, että eikö sellainen skootteri olisi hyvä juuri niitä kauppareissuja ajatellen, ei tarvitsisi itse kantaa kauppakasseja. No eihän mamma sitä hyväksynyt, sanoi vaan “jos olisin nuorempi niin sitten voisin, eikä minulla ole ajokorttiakaan”. Sanoin mammalle, että eihän siihen mitään ajokorttia tarvitse, skootteria voi ajaa polkupyörän säännöillä.
Mutta ei, mamma pysyi päätöksessään eikä skootterikaupoille vieläkään lähdetty. Seuraavaksi ajattelin, että antaa olla menen ja ostan sen ilman jahkailua, kävin katselemassa niitä eri paikoissa, mutta ongelmaksi muodostui skoottereiden sähkökäyttöisyys ja niiden lataaminen – mamma kun asui kerrostalossa. Myös skoottereiden ulkonäkö vaivasi. Ne olivat kaikki hieman vanhahtavia.
Oman kokemuksen pohjalta
Tuolloin olin itse asiakaspalvelutyössä ja kuulin usein vanhempien asiakkaiden keskustelevan senioriskoottereista. Hiljaisina aikoina pyrin menemään mukaan keskusteluihin, koska asia kiinnosti aidosti.
Omien kokemusteni pohjalta ymmärsin, että on olemassa ongelma, johon ei vielä ollut ratkaisua. Mikäli nämä ongelmat pystyttäisiin ratkaisemaan, olisi tuotteella luultavasti myös kysyntää. Tähän yhtälöön kun vielä lisätään oma sähköasentajan koulutukseni, niin Juro oli syntynyt.
